Tietoa tarkastuksista

Tavoitteemme tietysti on, että uusi kotisi on virheetön. Joskus puutteita silti jää, ja siksi kodissasi tehdään tietyt tarkastukset sekä ennen muuttoa että vähän myöhemmin.

 

Yhteyshenkilönäsi tässä vaiheessa toimii takuutyövastaavamme Janne. Voit olla häneen suoraan yhteydessä tai käyttää Oma Skanska -palvelua.

 

Muuttotarkastus

Sinulla on tilaisuus tutustua perusteellisesti uuteen kotiisi ennen kuin muutat. Tätä kutsutaan muuttotarkastukseksi. Tarkastuksen yhteydessä saat täytettäväksi lomakkeen, johon kirjaat mahdolliset huomaamasi puutteet tai virheet. Yksi muuttotarkastuksen tarkoituksista on dokumentoida se, missä kunnossa asunto on ollut silloin, kun se on luovutettu sinulle. Jos virheitä ilmenee, korjaamme ne ennen kuin muutat – tavoitteemme on tietysti luovuttaa sinulle virheetön koti.

Vuositarkastus

Tiedämme, että jotkut virheet havaitsee vasta sitten, kun on asunut uudessa kodissa jo jonkin aikaa. Tällaiset virheet voit ilmoittaa viimeistään vuositarkastuksessa, joka nimensä mukaisesti järjestetään noin vuoden asumisen jälkeen. Muuttotarkastuksen ja vuositarkastuksen välisenä aikana ei tarvitse ilmoittaa pienistä, asumista haittaamattomista virheistä, mutta jos huomaat suurempia ja mahdollisesti rakennusta vahingoittavia virheitä, ilmoita niistä viipymättä.

Vuositarkastuksen yhteydessä virheilmoitukset kerätään kaikilta asukkailta, ja silloin kannattaa ilmoittaa kaikki havaitsemansa puutteet, sillä vuositarkastuksen jälkeen BoKlokilla ei enää ole velvollisuutta vastata sellaisesta virheestä, joka vuositarkastuksessa olisi ollut havaittavissa. Laadimme vuositarkastuksesta pöytäkirjan, johon kirjataan myös asukkaiden ja taloyhtiön ilmoittamat virheet, ja tämän jälkeen korjaamme ne.

Vuositakuukorjauksiin kuuluvia töitä ovat:

  • katto- ja seinäpintojen ulkonäköä haittaavien halkeamien korjaus
  • materiaalien laadusta johtuvat korjaukset lattioissa, seinissä ja katoissa
  • sähkölaitteiden ja -kojeiden, antennijohtimien tai laitteiden materiaaleista ja asennuksista johtuvien vikojen korjaus
  • viallisten vesijohto- tai lämpöjohtolaitteiden korjaus 
  • ilmanvaihdon toimintahäiriöiden ja ilmanvaihtojärjestelmän laitteiden materiaali- ja asennusvikojen korjaus
  • ne korjaukset, jotka huoneiston ostaja on vaatinut kirjallisella ilmoituksella ennen huoneistoon muuttoa tai välittömästi sen jälkeen ja jotka urakoitsijan edustaja on todennut korjattaviksi, mutta jotka on jätetty vuositakuukorjausten yhteydessä tehtäviksi.

Vastuusi asunnon omistajana

Ilmoita virheistä

On tärkeää, että ilmoitat varsinkin rakennusta mahdollisesti vahingoittavista virheistä heti kun sellaisia ilmenee. Näin vältetään välillisten vahinkojen vaara ja voidaan suunnitella tulevia tarkastuksia.

Mahdollista tarkastukset ja korjaukset

Sinulla on velvollisuus päästää meidät sisään, kun on tarkastusten aika tai kun meidän on päästävä kotiisi korjaamaan virheet, ja varmistaa, että työ voidaan suorittaa esteettömästi. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sellaisten huonekalujen tai muiden tavaroiden poistamista kodista, jotka saattavat haitata tai häiritä työtämme. Jos sinun ei ole mahdollista olla kotona, voit antaa meille kirjallisen luvan käyttää yleisavainta.