TAKUUVARMASTI UUTEEN KOTIIN

Takuutyöt ja vuositarkastustyöt ovat fiksauksia, joita uusiin koteihin tehdään niiden ensimmäisinä asuinvuosina. Korjauksilla varmistetaan, että jokainen uusi BoKlok-koti vastaa Skanskan korkeita laatuvaatimuksia.

Jokaiseen uuteen kotiin tehdään ennen muuttoa asukastarkastus, jonka yhteydessä havaitut naarmut ynnä muut epäkohdat korjataan ennen asunnon luovuttamista. Ja kun tarkastukset ja korjaukset on tehty, saa asukas viimein purkaa muuttolaatikot ja heittäytyä sohvalle uudessa olohuoneessaan – voi kissanpäiviä! Jos muuton jälkeen kodista kuitenkin löytyy vielä jotain korjattavaa, silloin apuun rientää BoKlokin palveluvastaava Kirsi Silfverberg-Nurminen – hän pitää huolen siitä, että jokainen asukas saa asua uudessa kodissaan hymyssä suin.

 

Kirsi aloitti työt BoKlokin ensimmäisenä palveluvastaavana elokuussa 2018. Palveluvastaavan roolissa hänen tehtäviinsä kuuluvat uusien asuinkohteiden vuositarkastukset ja takuutyöt. Aiemmin korjauksista olivat huolehtineet Skanskan takuumestarit, mutta nyt tärkeään tehtävään haluttiin valjastaa BoKlok-tiimille ihan ikioma vastuuhenkilö.

 

Tuttua ja turvallista palvelua alusta loppuun

Kirsi on uuden asukkaan tukena kotien valmistumisvaiheesta aina ensimmäisiin asuinvuosiin. Ennen muuttoa hän tarkistaa talotoimittajan kanssa kaikki asunnot virheiden varalta. Sen jälkeen viranomainen tarkistaa, että kohde on käyttöturvallinen ja rakennusluvan mukainen. Sitten onkin asukkaiden vuoro tutustua uusiin koteihinsa Kirsin opastuksella. Samalla tarkistetaan yhdessä, ettei yksikään puute ole jäänyt huomaamatta.

Tämän jälkeen ammattisiivooja puunaa asunnon perinpohjin. Näin uusi asukas saa muuttaa uuteen BoKlok-kotiinsa vailla huolen häivää.

 

Pääsääntöisesti jokainen uusi koti on luovutushetkellä moitteettomassa kunnossa. Silloin tällöin sisäänmuuttotarkastuksen yhteydessä jää kuitenkin huomaamatta pieni naarmu seinässä tai oven takana repsottava lista. Uusiakin korjauskohteita saattaa ilmaantua ajan myötä. Siksi ensimmäisen asuinvuoden jälkeen järjestetään vuositarkastus, jonka yhteydessä korjataan vuoden aikana havaitut virheet. Tarkastuksessa nähdään myös vuodenaikojen, lämpötilojen ja ilmankosteuden vaikutukset uuteen asuntoon.

 

Yhteisen matkan varrella Kirsi oppii tuntemaan asunnot ja niiden asukkaat läpikotaisin. Harva rakennuttaja pystyy tarjoamaan tällaista asiakaspalvelua, jossa asukas voi kaikissa kotiinsa liittyvissä kysymyksissä ottaa yhteyttä aina samaan tuttuun yhteyshenkilöön.

 

Takuutöitä ei tarvitse säikähtää

Vuosikorjauksia ja takuutöitä tehdään kaikkiin kiinteistöihin riippumatta siitä, onko kyseessä puu- vai betonitalo. Uudiskohteen omistajan onni on se, että apua on aina saatavilla – vanhassa talossa korjaukset kun ovat usein täysin osakkaan ja taloyhtiön vastuulla.

 

– On pikemminkin sääntö kuin poikkeus, että uusiin taloihin ilmestyy pari hiushalkeamaa ensimmäisen asuinvuoden aikana. Se johtuu materiaalin elämisestä ja siitä, että talo asettuu vielä paikoilleen. Rakenteellisia ongelmia löytyy äärettömän harvoin, Kirsi rauhoittelee.

 

Tavallisimmat epäkohdat ovat asuintilojen kosmeettisia vikoja: nurkkien halkeamia, kalusteongelmia ja ovien käyntihäiriöitä. Nämä ovat palveluvastaavan mukaan helposti korjattavissa olevia asioita, eikä niitä kannata säikähtää.

 

Hyvällä suunnittelulla ja tuotekehityksellä pyritään ennaltaehkäisemään virheiden toistumista ja korjaustöiden tarvetta. Merkittävin tähän mennessä tehty parannus oli tekniikkakuilujen vuodonilmaisimien siirtäminen näkyvämpään paikkaan. Aikaisemmin vuodonilmaisimet oli sijoitettu vaatehuoneisiin, piiloon silmiltä. Jatkossa ne sijoitetaan kylpyhuoneisiin – näin mahdolliset vuodot huomataan aikaisemmin. Kirsi vie suunnittelutiimille jatkuvasti terveisiä asukkailta sekä raportoi omia havaintojaan, joiden perusteella uusien kotien toimivuutta parannetaan.

 

Älä epäröi ilmoittaa

Kaikista kodin epäkohdista kannattaa kertoa rakennuttajalle. Liian pientä virhettä ei nimittäin olekaan – jokainen asukkaan ilmoittama vika selvitetään ja käydään tarvittaessa tarkistamassa. Tarvitut korjaukset tehdään joko heti tai vuositarkastuksen yhteydessä riippuen siitä, haittaako vika asumista.

 

Virheestä kannattaa ilmoittaa rakennuttajalle heti kun sellaisen huomaa. Asukkaille annetaan tarkat ohjeet oman asunnon tarkastamiseksi ja Kirsi auttaa tarkastuksissa aina mielellään. Vuosikorjaukset eivät aiheuta mitään kustannuksia asukkaalle. Virhettä ei siis kannata jättää ilmoittamatta suuren laskun pelossa.

 

Sepänpihan korjaustyöt ovat jo loppusuoralla

Keravan Sepänpiha on ensimmäinen BoKlok-kohde, jossa Kirsi on päässyt järjestämään vuositarkastuksia ja takuutöitä. Yhteistyö asukkaiden kanssa on sujunut mainiosti ja pihapiiri on upean näköinen. Kodeissa on korjailtu listoituksia ja nurkkien hiushalkeamia. Pihasauna on loppusilausta vaille valmis. Asukkaiden viimeisen päälle laitetuista asuntopihoista päätellen koteihin on jo asetuttu visusti taloksi.

 

Olemme kävelemässä taloyhtiön pihan poikki, kun Kirsi käy samalla nopeasti nyppimässä viljelylaatikosta rikkaruohot ja jututtamassa pihalla moottoripyöräänsä huoltavaa asukasta. On selvää, että ihmisläheinen työ sopii tälle touhukkaalle palveluvastaavalle.

 

– Yhteisöllisyys on täällä tosi vahvasti mukana joka ikisessä asiassa. Asukkaissakin sen huomaa jo, että täällä on ehkä vähän sosiaalisempia ihmisiä kuin tuolla kovissa betonitaloissa. Ja kun itsekin on tällainen ulospäinsuuntautunut ihminen, niin helposti lyöttäydyn asukkaiden kanssa juttusille.

 

Vuosien kokemus auttaa haastavassa työssä

Uudiskohteiden huoltotyöt eivät ole Kirsille mikään uusi juttu. Hän on pienestä asti kulkenut isänsä mukana rakennustyömailla ja siinä samalla rakennusala on tullut tutuksi jo nuorella iällä. Ennen palveluvastaavan pestiä Kirsi toimi isännöitsijänä ja rakennuttaja-asiamiehenä – sitä kautta aukesi ovi takuutöiden maailmaan.

 

– Minulla oli silloin paljon uudiskohteita vastuullani ja hoidin nimenomaan sisäänmuutto- ja vuosikorjausasioita. Tämä on nyt sitten pureutumista siihen vielä yksityiskohtaisemmalla tasolla.

 

Palveluvastaavan työssä korostuvat tarkkuus, järjestelmällisyys, huolellisuus ja peräänantamattomuus. Vastuu on suuri ja yksin tulee työskenneltyä paljon. Muilta BoKlok-tiimin jäseniltä saa kuitenkin apua tarvittaessa. BoKlokissa hienoa onkin juuri se, ettei kenenkään tarvitse jäädä yksin työnsä kanssa. Kaveria autetaan ja yhteishenki on hyvä.

 

– Yksin ei tarvitse olla vaikka itsenäisesti työnsä tekeekin, Kirsi kehuu.

 

Asukkaan hymy on paras kiitos

Tämä palveluvastaava ymmärtää kodin arvon ja saa siitä usein asukkailta kiitosta. Koti on se turvapaikka, jossa saa rentoutua ja olla oma itsensä. Siksi Kirsi haluaa korjata uusien kotien epäkohdat mahdollisimman nopeasti.

 

– Kun uudessa kodissa on virhe, se harmittaa. Pyrin kaikin tavoin helpottamaan sitä harmitusta ja hoitamaan asiat kuntoon. Kun asukas on tyytyväinen lopputulokseen, tiedän että ammatinvalintani on osunut oikeaan, Kirsi kertoo.

 

Vaikka Kirsi suhtautuu työhönsä intohimoisesti, työnarkomaania hänestä ei saisi tekemälläkään. Kun työpäivä on loppu, työasiat jäävät toimistolle. Kaikista mukavin paikka rentoutumiseen on tietenkin oma koti, jossa aika kuluu askarrellen ja pihatöitä tehden.

 

– Kukkapenkin kuopsuttaminen, se on parasta puuhaa!