Yhdistämällä Skanskan ja IKEAn kokemuksen saamme molempien yritysten parhaat puolet – ja rakennamme paljon lisää ympäristövastuullisia koteja!
BoKlokin historia
Kaikki alkoi siitä, kun kaksi viisasta päätä lyötiin yhteen!

Monille ihmisille
BoKlok perustettiin 1990-luvun puolivälissä, kun Skanska ja IKEA tapasivat asuntomessuilla Karlskronassa ja alkoivat keskustella siitä, miksi tavallisille ihmisille rakennettiin niin vähän asuntoja.
IKEA:n perustaja Ingvar Kamprad ja Skanskan silloinen toimitusjohtaja päättivät kehittää konseptin, jossa luodaan tavallisten ihmisten kukkarolle sopivia laadukkaita asuntoja.
Kolme naista – yksi visio
Kolme naista – tuotekehittäjä Skanskalta, sisustussuunnittelija IKEA:lta ja arkkitehti – ottivat vastaan haasteen vision toteuttamisesta. He valmistelivat lähtökohdat ottamalla huomioon rakentamisen kohteena olevat asiakkaat, asiakkaiden toiveet ja asiakkaiden asuntoon käytettävissä olevan rahamäärän.
Kävi ilmi, että eniten apua tarvitseva kohderyhmä – se, jolla oli eniten vaikeuksia päästä asuntomarkkinoille – muodostui sairaanhoitajana työskentelevistä yksinhuoltajista. Kun kaikki kulut on maksettu, jäljellä olevan rahamäärän pitäisi riittää elämistä, lomailua ja vähän arkista hemmotteluakin varten. Juuri se teki ja tekee BoKlokista ainutlaatuisen.
Tavoitteen saavuttamiseksi naiset alkoivat suunnitella käteviä tuotantotapoja, hyvin harkittuja pintoja ja pohjaa, jossa ei olisi hintaa nostavia hukkaneliöitä, sekä käytännöllistä, valoisaa ja helppohoitoista asuntoa.
BoKlok – nyt ja tulevaisuudessa
Ingvar Kampradia innoittavana voimana oli visio paremman arjen luomisesta mahdollisimman monelle. Osa siitä visiosta heräsi henkiin BoKlokin kautta. Nykyään BoKlok on rakentanut lähes 14 000 kotia Ruotsissa, Norjassa, Suomessa ja Isossa-Britanniassa. Kaikki vision mukaan – monille ihmisille.
Tavoitteemme on jatkaa laadukkaiden kotien ja niihin liittyvien palvelujen kehittämistä ja tuottamista. Tämän myötä voimme edistää parempaa yhteiskuntaa ja olla kestävän kehityksen eturintamassa.