Aurinkopaneeleilla valoisampi tulevaisuus

Me BoKlokilla pyrimme jatkuvasti etsimään uusia ilmaston kannalta fiksuja ratkaisuja. Sekä me että kumppanimme IKEA olemme vakuuttuneita siitä, että aurinkoenergia on tulevaisuutta, ja uskomme ajatukseen vihreän energian tarjoamisesta kaikkien saataville. Suomen ensimmäinen aurinkopaneelit saanut BoKlok-kohde on vuonna 2022 valmistunut As. Oy Helsingin Huhtapiha. 

Kyllä, aurinkopaneelit kaikkiin uusiin kohteisiin

Aurinkopaneelit toimivat lisäenergian lähteenä, joiden tuottamaa sähköä voidaan käyttää kiinteistössä ja kotitalouksissa. Olemme varmoja siitä, että aurinkoenergia on tulevaisuutta, emmekä ole mielipiteinemme yksin. Olemme kehittäneet aurinkoenergiaratkaisumme yhdessä IKEA:n kanssa, joka myy jo aurinkoenergiaratkaisuja kodeille useissa Euroopan maissa. Uskomme yhdessä ajatukseen vihreän energian toimittamisesta mahdollisimman monen saataville.

Ruotsissa aurinkopaneelit on jo pidempään asennettu kaikkiin uusiin BoKlok-kohteisiin. Pitkän aikavälin tavoitteemme on, että talomme ovat omavaraisia sähkön suhteen. Emme tiedä, milloin se tapahtuu, mutta teemme kovasti töitä sen toteuttamiseksi. Haluamme, että mahdollisimman moni pystyy elämään ja asumaan kestävästi. Ja sen pitäisi olla myös edullista.

Se, että varustamme kaikki uudet kohteemme aurinkoenergiaratkaisuilla, merkitsee päästövähennystä, joka vastaa 133:a tonnia hiilidioksidia vuodessa. Tämä vastaa päästömäärää, joka syntyy, kun ajaa vuodessa 112 000 mailia eli lähes 28 kierrosta maapallon ympäri. Tämä tarkoittaa, että uudet BoKlok-kodit ja asiakkaamme auttavat vähentämään hiilidioksidipäästöjä.

Stefan Ferrari
Stefan Ferrari
Climate and Energy Specialist BoKlok

Aurinkopaneelit myös rakennustyömaalla

BoKlok Pilkvistenissa Ruotsin Landskronassa otimme uuden askeleen vihreässä kehityksessä. Heti kun talot ja aurinkopaneelit olivat paikoillaan, rakennustyömaa liitettiin aurinkoenergiajärjestelmään.

Aurinkoisina päivinä aurinkopaneeleilla voidaan saada 30 kW tunnissa, mikä tarkoittaa, että koko työmaa toimii niiden tuottamalla sähköllä ja lisäksi ylijäämä voidaan myydä takaisin sähköverkkoon.

Tämä on ensimmäinen mutta ei viimeinen projekti, jossa työmaalla käytetään aurinkoenergiaa. Nyt tarkastelemme, kuinka voimme toteuttaa saman tulevaisuudessa muilla työmailla ja muissa projekteissa. Tällä tavalla hyvät ratkaisut voidaan toistaa – aivan kuten BoKlokin tapa rakentaa on toistettu.

 

aurinkopaneeleja katolla